kaiken.Koko lapseni turvallisuuden tunne, usko ihmisiin järkkyi yhden minuutin aikana. Esikoinen oli tekemässä iltavuoroaan kioskilla ja naamioitunut poika suuren keittiöveitsen kanssa päätti ryöstää kioskin.Oli marssinut sisään uhannut lastani tuon veitsen kanssa ja ottanut rahat ja poistunut paikalta. Tuo kaikki kesti minuutin verran. Tuo minuutti on varmasti tuntunut maailman pisimmältä minuutilta lapsestani.
Poliisi oli ollut turvallinen, lohduttava. Onneksi mieheni oli tullut puolta tuntia aikaisemmin kotiin kisamatkalta ja oli heti vastassa kun tyttö pääsi kioskita pois.
Miten sitä voi lapsiaan suojella? Katsoa ettei heille tapahdu mitään pahaa. Nyt tyttö ei uskalla jäädä yksin kotiin, ei uskalla mennä pihan poikki yksin kaverilleen. Pelkää. Minun lapseni. Mielikuvitus tekee tepposiaan, tuntuu siltä kuin joku seuraisi, pelkää että ryöstäjä tietää missä hän asuu, varmistaa monta kertaa päivässä että ovi on lukossa. Tästä kaikesta on aikaa muutama päivä. Shokkivaiheita siis käydään läpi. Onneksi huomiseksi saatiin aika psykologille.
Voi kun saisin sen pojan tuohon hyppysiini, ravistaisin kunnolla, sanoisin että katso mitä sait aikaan, muutaman setelin takia, kannattiko. Toivoisin hänen ymmärtävän miten monen ihmisen elämää tuo yksi minuutti järkyttää, mitä se tekee tuolle nuorelle tytölle. Miten kauas kantoiset vaikutukset tuolla minuutilla on. Nyt yritetään päästä arjen syrjään kiinni uudelleen.
5 kommenttia:
Voi kauhistus! :( Voin vain kuvitella, sillä pienemmistäkin asioista ihmiselle voi jäädä traumoja! Onneksi lapsesi saa apua ihan ammattilaiselta. Jaksamisia hänelle ja koko perheelle - annattehan kaiken tukenne!
Mari: Oli kyllä ihan järkky juttu. Kaikki tuki mitä osataan antaa, annetaan, itse ole töistäkin pois jonkin aikaa. Onneksi tästä hoitoalan koulutuksesta on jotain hyötyä, mutta kun osuu liian lähelle, niin tuntuu ettei muista / osaa yhtään mitään. Eiköhän tästä selvitä ajan kanssa.
Niin ja kiitos.
Voi kamala. Äitinä luulen tietäväni miltä sinusta tuntuu, tai ainakin sinne päin. Sitä ei vaan pysty suojelemaan millään lapsiaan kaikilta maailman vaaroilta, vaikka kuinka haluaisi, voi vaan ristiä kätensä kyynärpäitä myöten, ja toivoa, ettei mitään pahaa tapahtuisi! Onneksi tyttösi pääsee puhumaan asiasta ammattilaisen kanssa, ja onneksi aika myös parantaa osaltaan. Koskaanhan tuota ei voi unohtaa, sen verran traumaattista sen on täytynyt olla. Hienoa, että jaksat olla hänen tukenaan!
Niin, ja kiitos käynnistä...ja tervetuloa uudelleen!
Huh, ihan järkyttävä juttu!
Hyvä että saitte ajan, kaikenlainen tuki on tarpeen.
Onneksi ei mitään pahempaa tapahtunut. Voimia!
...huh, en tarkoittanut vähätellä yhtään jo tapahtunutta.
Tarpeeksi hurjaa että mieleen tuli iso pelko. Ja olis tullut mullekin ja aika monelle muulle.
Voimia kuntoutumiseen ja hoivaan.
Lähetä kommentti